sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Uuden oven kautta uuteen blogi-innostukseen?

Täällä ollaan edelleen! Mustikkamaan blogi on viettänyt hiljaiseloa, mutta katsotaanpa olisiko postausinnostus nyt palannut pidemmäksi aikaa.

Kesällä tuli oltua ulkona, eikä remonttihommat sisällä ole edenneet yhtään. Vaikka eipä tuo pihakaan kokenut kesän aikana kummoisia muutoksia, mutta tulipahan nautittua keleistä! Laariviljelmästä voisin kyllä yrittää tehdä oman postauksen. Nyt syksyn tullen taas käsityöt ovat vieneet meikäläisen mukanaan - olisikohan niissäkin aihetta postaukseen...?

Mutta nyt on sentään yksi asia talossa saatu hoidettua kuntoon. Meillä on uusi ulko-ovi! Useammankin ikkuna- ja ovitoimittajan kanssa palaveerattiin ja suunniteltiin ovien ja ikkunoiden vaihtoa, mutta päädyttiin tällä erää tekemään vain tämä pakollinen. Katsellaan muilta osin sitten myöhemmin.

Oveksi valikoitui lopulta Tiivin modernista mallistosta malli M700. Hauska huomata, että 1960-luvun alkuperäistä oveamme jäljittelevä malli on taas moderni!


Lopputuloksesta tuli meidän mielestä tosi hyvä. Tummanharmaa sävy ulkopinnassa sopii erinomaisesti yhteen tiiliseinän vaakasaumojen kanssa ja se on mukava yhtymäkohta myös katon tummaan väriin. Isäntä alkoi jo puhumaan, että eiköhän laiteta ikkunanpokatkin ulkoa tummanharmaiksi. Tammilistat taas muistuttavat vanhasta tammiovesta ja saavat sisätiloissa kaverin tammisista väliovista ja tammiparketista. Lasituksen osalta ulkonäkö päätettiin säilyttää vanhan mallin mukaisena. Alla vielä kuva sisäänkäynnistä vanhan oven kanssa.


Sisäpinnan väriksi valittiin valkoinen samoilla tammilasituslistoilla. Alla kuvat uudesta ja vanhasta ovesta. Eteisen ilme raikastui melkoisesti, vaikka olihan tuo vanha ovi aika tunnelmallinen. Eristys- ja lukitusominaisuutensa olivat tietenkin jo vanhentuneet ja ne olivatkin tärkeimmät syyt tämän hankinnan tekemiseen. Ovikellokin saatiin vanhan mallin mukaan.




maanantai 12. toukokuuta 2014

Ihan pihalla

Kevät on todella tullut myös Mustikkamaalle! Se on innostanut olemaan ja touhuamaan pihalla, sisähommat saavat taas odottaa...

Edellisessä postauksessa ihmettelemäni kukat olivat idänsinililjoja. Niitä on meillä yksi talon seinustalla oleva kukkapenkki aivan täynnä, seassa myös muutamia tulppaaneja, jotka eivät vielä ole puhjenneet kukkaan ja lisäksi ilmeisesti unikkoa.

Pääsiäisen kunniaksi ostamistani narsisseista tein meidän romuromanttiseen sisäänkäyntiimme romuromanttisen ruukkuistutuksen omenapuista leikattujen oksien kanssa.

Mummo istutti syksyllä tytön kanssa krookuksen sipuleita kolmea eri väriä. Valkoisiin ei tullut lainkaan kukkia ja violetteihin tuli kolme kukkaa, jotka lakastuivat parin päivän kuluttua. Keltaiset sen sijaan ovat kukkineet komeasti nyt jo kuukauden ajan!

Idänsinililja
Kevätistutus, narsisseja ja omenapuun oksia
Krookus
Vähän ollaan kaiveltukin pihalla. Aurinkopihan ympäristöstä aloitettiin ja kaivettiin siitä syreenin kannot pois. Samalla on löytynyt kaikkea muutakin kivaa. Edellisten asukkaiden tekemien remonttien kaakelijätteet on näköjään dumpattu pihalle, niitä on löytynyt nyt jo kolmesta eri paikasta. Näyttäisi siltä, että pesutilojen lattioissa on aiemmin ollut kuusikulmaista harmaata laattaa ja seinissä valkoista neliölaattaa. Siinäkö meille vinkki alakerran kylppärin tyyliksi? Myös kaikkea metalliromua on löytynyt sankotolkulla ja aika paljon myös lasia...

Syreenin juurakot ovatkin yllättävän pehmeitä ja helppoja poistettavia. Suurempi murheenkryyni pihalla on vuohenputki. Sitä on kaikkien puskien juurella ja kaikissa kukkapenkeissä. Päätin aloittaa taistelun sitä vastaan, vaikka en kuulemma ikinä tule voittamaan tätä taistelua... Olen kitkenyt sitä nyt ehkä kaksi jätesäkillistä talon seinustoilta.

Aurinkopihan muurin taakse suunnittelemme hyötypuutarhaa ja sinne sijoitimme nyt isäni tekemät kasvatuslaarit. Ajatuksena olisi viljellä ihan pienesti esim. perunaa, porkkanaa, hernettä, tomaattia ja mansikkaa. Ja vattupuska tai kaksi olisi kiva, niin olisi lapsille naposteltavaa. Nykyisiä mustaviinimarjapensaita vaivaa ilmeisesti äkämäpunkki, punaisista tuli viime kesänä ihan hyvin satoa. Saa nähdä saavatko kaikki marjapuskat kuitenkin lähtötuomion, vai mitä niiden kanssa tehdään. Olen kasvattanut sisällä vähän kirsikkatomaatin ja kuukausimansikan taimia, mutta selvinnevätkö satovaiheeseen asti? Pihalla onkin jo valmiiksi metsämansikkaa siellä sun täällä. Nyt viikonloppuna siivosin taimia paremmin esiin. Yhdessä oli jo kukkakin!

Aurinkopihalla (eli tosi huonossa paikassa!) oli muutama kuunliljapuska, jotka kaipasivat jakamista. Sain niistä sisäänkäynnin viereiseen penkkiin kaksikymmentä pikkutainta ja osa jäi vielä jakamattakin. Penkissä oli aiemmin ruusua ja sitä vuohenputkea. Elävimmän näköiset ruusut keräsin kaikki penkin toisen päähän. Siellä kasvaa myös terhakkana viime kesänä alasleikattu jasmike (ilmeisesti). Sekin pitäisi tosin siirtää parempaan paikkaan, kun se on nyt ihan seinän vieressä. Harmi, että villiviinin kannossa ei ainakaan vielä näy mitään eloa, sille olisi ollut jo uusi paikka katsottuna. Ehkä siirrän sitten jasmikkeen sinne...

Toivottavasti saan esitellä täällä loppukesästä kuvia edes vähän vehreämmistä maisemista. Vettä kasvit saivatkin nyt parin päivän aikana mukavasti. Seuraavaksi toivotaan paljon lämpöä, kiitos!

Löytöjä pihasta, osa 1.
Löytöjä pihasta, osa 2. Kaakeleita, pullo ja luistimen terä.
Kasvatuslaarit muurin vieressä.
Mansikankukka
Kukkapenkki työn alla.
Vuohenputkea
Kuunliljapenkki odottaa kasvupyrähdystä.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kevättä odotellessa

Kevät teki viime viikolla Mustikkamaallakin jo vahvasti tuloaan. Viikonloppuna tuli taas talvi, mutta oheisen kuvan kaunokaiset sinnittelevät edelleen hangen ympäröiminä. Keitä he ovat? Tietääkö kukaan?

Tulin näin paljastaneeksi kokemattomuuteni puutarha-asioissa, mutta ensi kesän myötä olisi tarkoitus oppia jotakin uutta. Kävin alkuvuodesta kansalaisopiston pihasuunnittelukurssilla ja kehittelin siellä vaikka mitä kivaa meidän pihaan. Niitä ideoita voidaan toteuttaa "sitten joskus", mutta eiköhän ensi kesänä keskitytä lähinnä vain katselemaan mitä kaikkea tästä vanhasta pihasta löytyy. Noo, toki kuitenkin ainakin hyötyviljelyä olisi tarkoitus aloitella laareissa tontin yhdellä nurkalla. Kuukausimansikan siemenet ovat jo itäneet ja pikkutomaattien siemenet odottavat kylvämistä :)

Kahtena tulevana viikonloppuna osallistun myös puiden ja pensaiden leikkaus -kurssille ja kurssin käytännön osiossa toivottavasti nuo meidän omenapuut saavat nuorennusleikkauksen!

Aurinkoisten kelien myötä on tullut kuvailtua taloa myös ulkoapäin, joten laitanpa niitäkin kuvia tänne. Ensimmäisessä kuvassa on pääsisäänkäyntimme ja toisessa näkymä meidän talolle päin naapurin tontin takaa suunnilleen lounaan suunnalta.



On meillä remonttikin vähän edennyt. Kolme kappaletta kipsisiä seinävalaisimia on kiinnitetty käytävän seinään ja takkakin saatiin jo sisälle asti! Siinä se lepää väliaikaisesti maton päällä, mutta jo tulevalla omalla paikallaan. Ihan siihen ei vielä tulia voi laittaa, mutta onneksi aurinko jo mukavasti lämmittää!





keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Mustikkamaalla asutaan - esittelyssä keittiö

Olohuoneen tiiliseinä ja tammikuun auringot :)
Onpa vierähtänyt viikko jos toinenkin sitten viimeisen kirjoituksen ja täällä sitä ollaan asusteltu Mustikkamalla jo aika tovi!

Muuttoviikolla päätettiin lopulta panostaa lattioihin, mikä näin jälkeen päin ajateltuna olikin järkevää, sillä kaikki tilat ovat nyt ihan asuttavassa kunnossa, kunhan muistaa vähän varoa maalaamattomia seiniä :)

Lattioissakin on vielä vähän viimeistelemistä esim. porrasnousujen osalta ja tosiaan muun muassa käytävän seinät on kokonaan ilman maalia. Vessasta, olohuoneesta ja aulasta/käytävästä puuttuu kattopaneelit ja sitä myöten tietysti myös kattovalaistus. Onneksi näin joulun seutuun on ollut ihan soveliasta ripustella jouluvaloja vähän sinne sun tänne ja nythän tuo aurinkokin jo valaisee vähän pidemmän aikaa päivällä.

Muuton jälkeen ei remontin suhteen ole tapahtunut juuri muuta, kuin että nettiyhteys saatiin vihdoin toimimaan. Pitäisi kai pian ryhtyä taas hommiin, sillä itse ei kohta edes huomaa näitä keskeneräisyyksiä...

Kuvissa on nyt esittelyssä keittiö, joka sekään ei ole vielä ihan valmis. Sokkelilaudat ja peitelevyt puuttuvat ja yläkaappien osalta mietitään vielä vedinratkaisua. Me tilattiin näihin pomppusalvat, mutta ei olla vielä asennettu niitä. Käytössä on kuitenkin huomattu, että tuohon mustaan laminaattipintaan jää tosi helposti sormenjälkiä, joten harkinnassa on, josko sittenkin laitettaisiin yläkaappeihin saman laiset vetimet kuin laatikoissakin.

Myös välitilamateriaali pitäisi päättää ja lisäksi keksiä, mitä tuolle ruokapöydän viereiselle seinälle tehdään - laitetaanko vinoruututapetti vai jotain muuta... Keittiösuunnitelma esiteltiin muuten täällä - aika samannäköinenhän tästä tuli!




perjantai 22. marraskuuta 2013

Viikon päästä Mustikkamaalla on vakituisia asukkaita!

Makuuhuoneet ovatkin jo muuttokunnossa, vain listat puuttuu (ja niihin palataan ehkä sitten kun remonttiähky on sulanut). Makkareissa seinät on maalattu, katoissa on paneelit ja lattioissa laminaatti. Ovenkarmit, ikkunanpielet ja patterit on maalattu ja sähkötkin toimii.

Makuuhuoneiden ja aulan/käytävän lattiaan valikoitui lopulta tummanharmaa kivijäljitelmälaminaatti, joka oli riittävän siedettävä ja riittävän edullinen. Vielä pitää miettiä, miten ja millä materiaaleilla portaiden kulmat ja pystynousut toteutetaan. Olohuoneen ja keittiön tammiparkettia valittiin pitkään ja hartaasti ja valinta osui lopulta Karelian parkettiin ihan sen takia, että saatiin sitä edullisesti noin 30 neliötä tori.fi-palvelun kautta. Loput parikymmentä neliötä hankitaan sitten jostain muualta ja silti kokonaishinta jää edullisen parketin tasolle. Laatu on toivottavasti kuitenkin parempi kuin halpojen parkettien.

Tällä viikolla on asennettu keittiön kaappeja. Kalusteasennus olisikin ihan helppo homma, jos talo olisi suora. Kaikkien vinouksien kanssa saa tehdä aika paljon töitä. Eniten päänvaivaa on aiheuttanut lattia. Aiemmin oltiin vaan tarkasteltu sen suoruutta, mutta nyt vatupassin kanssa huomaa kyllä, että talo taitaakin kaatua takapihalle päin... :) Noo, mutta eiköhän tämäkin keittiö saada käyttökuntoon. Jos nyt ei ihan huomenna, niin ylihuomenna viimeistään!


Sähkömiehet kävivät keskiviikkona laittamassa makuuhuoneisiin ja keittiöön pistorasiat, valot ja katkaisijat. Ja samalla otettiin käyttöön myös uusi tonttikeskus. Lupasivat palata myös tulevalla viikolla työmaalle. Sähkömies on ollut muuten aika avulias muutenkin. Toi meille oman sirkkelinsä lainaan ja on fiksannut jos jonkin laista pientä juttua. Lasku tulee tietenkin perästä :)

Putkimies kävi Mustikkamaalla alkuviikosta valmistelemassa kylpyhuoneen asennushommia ja kylppäri pitäisikin huomenna saada valmiiksi myös putkitöiden osalta. Toivottavasti myös keittiön vesiasiat hoituvat huomenna.

Tulevana viikonloppuna tai viimeistään alkuviikosta olisi myös tarkoitus siivota niin, että makuuhuoneisiin voidaan alkaa todella kantaa tavaroita ja laittaa ovet perässä kiinni. Varsinainen muutto on viikon päästä perjantaina ja sitä ennen olisi tosi kiva, jos saataisiin myös aulaan ja käytävään laminaatti. Sitä ennen pitää tietenkin vetää sinne sähköt, viimeistellä seinien tasoitus, maalata seinät ja laittaa kattopaneelit (PUUH!). Olohuone joudutaan nyt jättämään vähemmälle huomiolle, mutta sieltäkin siivotaan työkalut yms. pois, kun ne nyt vihdoin alkavat mahtua myös autotalliin, josta romppeet siirtyvät pikku hiljaa keittiön seinustoille.

Nyt näyttää siltä, että kaikkihan sujuu melkein aikataulussa (tai siis tietty olisi kivempi muuttaa valmiiseen, kuin remontin keskelle...), mutta on tässä vähän daunareitakin koettu. Olohuoneen piippuun puretun avotakan jälkiä peittämään tilasin mustan pellin peltisepältä ja se olikin toimitettu työmaalle nopealla aikataululla. Tosin sen kyljessä oli ihan hillitön naarmu. Soitin peltisepälle, että eihän me nyt tällaista hyväksytä, niin hän oli vähin äänin käynyt hakemassa pellin pois. Toivottavasti toimittaa uuden tilalle... Tänään sitten kun alettiin asentamaan keittiön tasoja, niin huomasin, että toinen taso oli väärän lainen. Jes! Uuden toimitusaika on ehkä kolme viikkoa. Lupasivat tosin auliisti 250e alennusta, jos pidetään väärä taso. Juu ei kiitos.

Tällaista meininkiä Mustikkamaalla. Ihan tuntuu siltä, että loppu jo remontissa häämöttää. Ja sittenhän voikin jo alkaa fiilistellä joulua - joulukalenterin ekat luukut avataan uudessa kodissa!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Valmista pintaakin on jo!

Kylppäri on nyt laatoitettu, vain silikonisaumat laatoittaja tulee laittamaan maanantaina. Päädyimme valkoisiin laattoihin ja saumoihin niin seinässä kuin lattiassakin. Lattiaan tulivat samat laatat (5cmx10cm), jotka valitsimme edelliseenkin remonttikohteeseen ja seinään kiiltävät 25cmx40cm laatat. Ensi viikolla voisi siis asentaa vesikalusteet kylppäriin!

Laatoittaja muurasi myös olohuoneessa piipun umpeen. Siinä kun oli puretun avotakan jäljiltä aukko.

Sähköjohdoista suurin osa on vedetty (kiitos avusta, isännän veljet!) ja sähkömies on antanut niille siunauksensa, joten kun vaan seiniä saadaan tasoitettua ja maalattua, niin sitä mukaa päästään asentamaan kattopaneeleita ja sitten jo lattioitakin (öhöm, milloinkohan lattiamateriaali saadaan valittua...). Myös sähkömies lupaili ensi viikolla tulla hommiin yhdistelemään noita meidän virittelemiä sähköjohtoja.

Makuuhuoneiden seiniin onkin jo vedetty pintamaalia. Meidän makuuhuoneeseen kahdelle seinälle valikoitui tylsä, mutta rauhoittava harmaa (oheisissa värimalleissa toiseksi alin väri). Lapsille annoin Tikkurilan koko värikartan ja sanoin, että tästä voitte ehdottaa väriä huoneenne seinään. Poika valitsi ihan suorilta värin Yönmusta (musta) ja tytär pienen haparoinnin jälkeen Barbien (pinkeistä pinkein). Tein kompromissin ja vedin lastenhuoneen pitkään seinään murrettua vihreää (ylin värimalli). Sain sille toki ensin hyväksynnän. Yksi pönttö vähän vaaleampaa harmaata (alin värimalli) odottaa myös jollekin seinälle pääsyä. Kaikki ikkunaseinät maalataan valkoisella ja keittiö kokonaan.


Keittiöön on harkittu yhdelle seinälle myös vinoruudullista tapettia (kuva Ellos.fi):


Autotalli pullistelee, kun sinne on kaikkien aiempien kamojen lisäksi tällä viikolla sullottu keittiön kodinkoneet ja tänään vielä keittiökaapitkin. Siellä ovat varastoituna myös lähes kaikki väliovet, takka, aika paljon puutavaraa ja villaa, useampi kiekko sähköputkea ja SER-romuihin viemistä odottavat vanhat kodinkoneet yms. Eiköhän se pikku hiljaa sitten tyhjenekin. Sinne aion joskus sijoittaa tällä viikolla hankkimani osakkuuteni kangaspuista.

Nykyinen asunto on irtisanottu, joten marraskuun aikana pitäisi kamat siirtää Mustikkamaalle. Ei silti oteta mitään paineita, muutetaan sitten remontin keskelle, jos ei saada valmista siihen menessä. Siinähän sitä on sitten hyvä jatkaa hommia, kun on koko ajan työn äärellä...

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Valkaisuhommia ja aika paljon muitakin

Huh huh, remonttihommissa meinaa olla niin kiire, ettei tännekään ehdi juuri kirjoitella. Mustikkamaalla ollaan siirrytty valkaisuhommiin, eli seiniä on maalattu valkoisella pohjamaalilla ja tasoiteltu. Kyllä talossa tunnelma kummasti muuttuu, kun seinät muuttuvat pikkuhiljaa valkoisiksi entisten kellastuneiden ja riemunkirjavien sijaan. Tähän mennessä talon vanhoista pinnoista on tullut esiin ainakin vaaleanpunaista, kirkkaan keltaista, tummanruskeaa sekä montaa eri sävyistä vihreää ja sinistä maalia.

Tässä esimerkkinä meidän makuuhuone ensin alkuperäisessä asussaan (hieman paikkailtuna tosin) ja sitten ensimmäisen pohjamaalikerroksen jälkeen. Patterit alkavat näyttää aika kauhtuneilta, niiden kimppuun pitäisi myös ryhtyä. Ikkunanpokia ei aiota nyt maalata, koska ovat ihan hyvässä maalissa ja ikkunaremonttihan meillä on suunnitelmissa lähivuosina.


Lopullisia seinän värejä ei olla vielä päätetty, mutta valtaosin taitaa tulla ihan vain valkoista. Makuuhuoneisiin olen ajatellut harmaata ja käytävän seinään pitäisi jotain väriä kyllä laittaa.

Katossa on nyt koolaukset valmiina ensin sähkövetojen laittoa ja sitten panelointia varten. 48mm:n koolauksessa on hyvä vedellä sähköt ryhmäkeskukselta ja sinne mahtuvat myös jakorasiat ja upotettavat led-valaisimet (joita ei tosin vieläkään olla valittu, saati ostettu!). Olohuoneessa koolausten kanssa olikin vähän enemmän säätämistä, kun siellä on yhdellä seinällä ihan katon rajassa rivi ikkunoita. Tehtiin nerokas suunnitelma, että tehdään kiilamaiset koolauspuut siten, että lastenhuoneen päätyyn mahtuvat nuo jakorasiat ym. ja toisessa reunassa sitten koolaus on paljon pienempi. Katon kaltevuudeksi tulee olohuoneessa näin tietysti hieman eri kuin muissa huoneissa, mutta sitä tuskin silmällä havaitsee.

Juu juu, kiilamaiset koolauspuut, hyvä homma, mutta mistäs ne saadaan? No, paikallinen puutavaraliike ei suostunut tuollaista sahaustyötä tekemään ollenkaan, suosittelivat kysymään kaupungin työkeskukselta. Eivät sielläkään suostuneet, mutta suosittelivat ammattikoulua. Ammattikoululta lupasivatkin oitis tehdä homman 30 eurolla. Ja lopputulos oli, miten sen nyt kauniisti sanoisi, no, hyvä yritys. Opiskelijat (4 kpl) olivat vapaalla kädellä työntäneet ja vetäneet puita sahan kautta ja ihan ilman mitään ohjausviivoja. Tilauksen mukaan paksumman pään tuli olla 37 mm ja ohuemman pään 9 mm. Lopputulos oli, että ohuempien päiden paksuus vaihteli välillä 0-13 mm ja paksumpi pää oli sitten jotain muuta... Isäni korjaili puita kirveellä ja hiomakoneella ja katon ja koolauspuiden väliin laiteltiin sopivasti tilkettä. Toivottavasti katosta tulee edes jota kuinkin suora. Koulun puuverstaan käteiskassasta ei löytynyt sopivaa vaihtorahaa, joten veloittivat työstä vain 20 euroa.

Vessa on vihdoin puhdistettu vanhoista laattalaasteista ja -liimoista ja vessan nurkkaan tulleet uudet viemäri-, ilmastointi- ja vesiputket on koteloitu. Tulevalla viikolla pitäisi tulla laatoittajan aloittelemaan hommiaan. Vessan laatoitus päätettiin siis antaa ulkopuoliselle tehtäväksi, vaikka kyllähän se taas budjetista osansa vie. Itse tehtynä tuo homma vaan veisi aika paljon enemmän aikaa, eikä lopputuloksesta olisi takeita. Sama mies lupasi lisäksi muurata umpeen piipun kyljen, josta purettiin takka pois.

Sähkötyötkin ovat päässet vauhtiin, kun sähkömiehet kävivät asentamassa uuden tonttikeskuksen ja ryhmäkeskuksen. Kunhan sähkölaitos katkaisee sähköt, niin vanha ryhmäkeskus voidaan poistaa alakerrasta ja ottaa nuo uudet keskukset käyttöön. Talon sisällä kaikki sähköroilot on tehty, putkitettu ja täytetty, enää tarvitsisi vetää putkiin johdot. Hmm, se onkin näin amatöörille mielenkiintoinen homma. Ohje oli, että ainakin sininen ja kelta-vihreä karva pitäisi laittaa. Joo... Olen sopinut sähkömiehen kanssa, että jos tulee tenkkapoo, niin he tulevat tekemään tuonkin homman. Ja me maksetaan lisää. No, yritetään ainakin ensin itse!

Myös mainiot putkimiehet kävivät tällä viikolla työmaalla. Aika monta hommaa tuli hoidetuksi kuntoon. He mm. oikoivat pattereita (esim. tuo ylhäällä kuvissakin näkyvä patteri), irrottivat vessan patterin (jonka tilalle siis tulee rättipatteri), vaihtoivat rikkonaisia termostaatteja ja muutenkin fiksasivat lämmitysjärjestelmää. Nyt onkin tarennut paljon paremmin. Putkimiehet myös totesivat, että paisuntasäiliön siirto keittiön "Narnia-kaapista" alakertaan ei ole välttämättä ihan helppo juttu, joten se jätettiin toistaiseksi toteuttamatta. Tämä putkihomma sentään on vähän halvempaa lystiä - thanks, bro...

Kuukaudessa on ehditty siis tehdä aika paljon kaikkea. Tänäänhän me muuten revittiin irti kaikki loput linoleummatot. Lattiat ovat nyt siis pelkällä betonilla. Tuli kiire hoitaa tuo homma, kun jätelava haetaan huomenna pois :)

Myös portaikon päältä on purettu pois kotelo, jonka sisällä kulkivat alakertaan menevät sähköjohdot. Portaikossa on nyt korkeutta aika älyttömästi, kuten oheinen, portaikon yläpäästä alaspäin otettu kuva kertoo. Kuvassa näkyvä vihreä osa on kotelon sisällä ollutta seinää. Portaikon katto on valkoinen ja alhaalla näkyy porrastasanteen punainen muovimatto. Ihan hirvittää, kun portaikkoonkin pitäisi uusi katto laittaa, että minkähän laiset tellingit sinne rakennetaan... Mutta tosi hyvä taideteoksen paikka tuossa portaikon yllä kyllä tulee olemaan, ehkä akustiikan parantamiseksi ripustamme sinne ryijyn!

Huh, mikä maraton-teksti tästä tuli, enkä vielä ehtinyt edes kertoa, mitä kaikkea ollaan taas hankittu! Palaan siis asiaan. Ja lopuksi vielä tämä: vaikka periaatteessa kirjoittelen näitä juttuja omaksi iloksi ja muistoiksi, niin välistä tietenkin mietin, että käyköhän näitä joku muukin joskus lukemassa. Olisipa kiva, jos satunnaisetkin vierailijat jättäisivät vaikka kommentin käytyään täällä!